Friday, October 5, 2012

Esittäytyminen

Eli ehkäpä alkuun esittelisin hieman itseäni ja meidän "ryhmärämää", joiden elämää tulee varmasti myös tässä blogissa kuvattua. Täällä sanojansa kuumeisesti miettii "ei-niin-tekniikan ihmelapsi", 29v. Ammatiltani olen lähihoitaja, ja lisäksi käynyt pieneläinhoitajan ammattiin valmistavan koulutuksen. Ihmisten hoitamista olen kuitenkin tehnyt työkseni viime vuosina, ja olen freelancer niin sanotusti :D Eli keikkaa teen, enkä ole halunutkaan sitoutua yhteen paikkaan.
Myös yksi kappale lapsia löytyy, 1,5v Roni-poika, ja hänen isänsä Ramin kanssa ollaan pidetty yhtä 2009-vuodesta lähtien.







Talouttamme kaunistuttaa ja etenkin KARVOITTAA kaksi maatiaiskissaa, aloitetaan valkoisesta nimeltään Axl.

Axl tuli meille 2009 Virosta, Pelastaan koirat ry:n kissapartion kautta. Axl on rauhallinen vanhempi herra, joka tykkää nukkua, syödä, vähän leikkiäkin, ja pitää hellittelystä vaikka syliin ei oikeastaan tule. Kuvasta poiketen Axl on oikeasti hiirestänyt kovastikin nykyisessä kodissamme - asumme vanhassa omakotitalossa vuokralla vielä 3 viikkoa :)


Toinen karvainen on punapaitainen Ensio eli Enska, eli Hönska eli Hönsio jne....Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Enska on tullut mulle jo 2007 kun emme vielä tunteneet mieheni kanssa. Enska on Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksestä, ja tämä on sen kolmas (ja viimeinen!) koti. Enskan edellisessä kodissa oli paljon erilaisia ongelmia, mm. päihteiden käyttöä, ja se on näkynyt kovasti. Enska oli melko pelokas tullessaan mulle, ja puri jos yhtään yritti nostaa sitä. Nyt kaikki sellainen on takanapäin, mutta kovasti työtä on tehty.

Blogin tarkoituksena on siis seurata muuttoamme ensimmäiseen omaan kotiin, vanhaan noin 1930-luvulla rakennettuun hirsirunkoiseen taloon. Ensimmäisenä blogi saa olla kaatopaikkana mun muuttostressilleni, sitten varmaan sisustushömpälle, ja myös pienelle rempalle :) Mutta, kerron piakkoin lisää uudesta kodistamme, ja siitä kuinka päädyimme juuri siihen taloon.

Tervetuloa lukemaan ! :)

3 comments:

  1. No ei muuta kuin onnea projektille, on ihan pakko rakennusalan ihmisenä ruveta seuraamaan tätä juttua. (Älä pelkää, en aio ruveta jakelemaan yhtään ainoaa neuvoa tahi viisautta, ihan mielenkiinnosta seuraan koska tuohon aikaan eli vuosisadan alussa osattiin tehdä terveitä taloja).

    ReplyDelete
  2. Onnea uudelle blogille ja taloprojektille! Hirsitalon tunnelmaa ja sisustusta muun elämän ohessa löydät myös meiltä Nainen Talossa -blogista :).

    ReplyDelete
  3. Kiitos kauheasti kommenteista, ja Peppone; saa tosiaankin antaa neuvoja ja vinkkejä! Kuntotarkastaja ainakin kehui taloa hyvin korjatuksi, ja varoitti meitä että emme missään nimessä saa vaihtaa alkuperäisiä ikkunoita uusiin :) Tästä aiheesta olinkin jo lukenut paljon, ja itsekin miettinyt että ehkäpä ikkunoiden vaihto ei olekaan edessä. Nyt pitänee tutustua aiheeseen "liimapaperi" :)

    ReplyDelete