Friday, October 17, 2014

Hiljaisuuden jälkeen

Täällä ollaan! Aikani on vienyt ihan totaalisesti työt, minullahan ei siis ollut lainkaan kesälomaa. Lisäksi olen parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) tehnyt nyt kolmea työtä samaan aikaan, joten oikein millekään ylimääräiselle ei ole jäänyt aikaa.

Kesän alussa viimeksi kirjoittelin, ja kerroin että ehkä saamme remonttia aloitetuksi. Lämmitysjärjestelmän vaihto on ollut tässä päällimmäisenä asiana tällä hetkellä. Täällähän siis oli ne vesikiertoisen patterit, ja tosi vanha kattila, joka vei hurjasti sähköä. Lisänä kaminatyyppinen takka, vanha puuliesi keittiössä, ja huono ilmalämpöpumppu ylhäällä. Plus sähköpattereita.

Mieheni teki kovasti laskelmia ja otti asioista selvää. Meille tehtiin myös tarjous maalämmöstä, mutta hinta oli tosi suolainen. Päädyimme pellettitakkaan, ja satuimme saamaan ihan käyttämättömän, noin 7000e arvoisen takan 2300e:lla. Se siis ostettiin, ja nyt on kolme (!!!) viikkoa metsästetty tuloksetta putkimiestä, jotta takka liitettäisiin meidän vesikiertoiseen järjestelmäämme. Se ei vaatisi paljon, mutta työ onkin siis LIIAN pieni putkareille, ei kiinnosta!

Todella ärsyttävää, yksi jo kävi paikan päällä ja piti tulla laskelma mitä tulee kustantamaan, ja olisivat tulleet tekemään...No, ei mitään. Tyyppi ei tullut ollenkaan. Kun kyseessä on vielä saman kylän ihminen, niin kyllä ihmetyttää :( 

Viime yönä oli ekaa kertaa kunnolla pakkasta, eli noin -8 astetta. Meillä oli 3 patteria päällä, kylmin nurkka sentään pysyi +16 asteessa, mutta olisi tuo takka nyt ollut kiva saada käyttökuntoon jo. Uudet laatat kävimme ostamassa Bauhausista, ja muuten myös hormin paikka muuttuu. Vanha hormin reikä tukittiin palovillalla ja mies teki rosterisen "tulpan" siihen päälle, ihan siisti.

Tässä samanlainen kuin meillä, eihän tää nyt ihan niin hieno ole, kun vanhat kakluunit, mutta pääasia tällä hetkellä, että edullisesti olisi lämmintä...ja yhdellä täytöllä palaa 3vrk :)
 


Kesällä vaihdoimme myös ovet. Löysimme käytettynä 3 Honkarakenteen hienoa ovea, yhteensä 300e. Ovet ovat tosi nätit. Ulko-ovi meni siis vaihtoon, ja yläkerran tosi huonokuntoisten ovien tilalle vaihdettiin meidän entinen ulko-ovi. Kaksi ovea odottavat nyt sitten uusia paikkoja- varmaankin löytävät ne kyllä tässä projektin edetessä.

Muutakin pientä fiksailua tässä on tehty, ja kuluttajariitalautakunnassa on meidän juttumme edellisten asukkaiden suhteen. Oikeuteen ei sitten uskallettu vielä lähteä - jos olette lukeneet päätöksiä näistä korvausjutuista, niin valitettavasti ei ole aina niin helppo ennustaa, joutuuko maksumieheksi jopa itse! Aivan uskomattomia päätöksiä on kyllä ollut, läpimätiä taloja on myyty ja sitten ei myyjä olekaan vastuussa... :( Esim. tässä hyvä juttu aiheesta  http://www.hs.fi/kotimaa/a1367631259834

Loppujenlopuksi on saatu kyllä aika vähän aikaan, mutta tuo rahoituspuolikin tässä on ollut ongelmana. Ja ensin piti odottaa, haluaako vastapuoli vielä jotakin tutkimuksia. Mutta ennen ensi kesää me toivon mukaan saisimme ylös lattiat ja yhden huoneen plus aulan valmiiksi...!

Tuesday, June 3, 2014

Kesä on täällä

Ollaan kyllä koko perhe niin kesäihmisiä kun olla ja voi, joten nautittiin kyllä helteistä, kun niitä taannoin oli. Nyt on valitettavasti ainakin täällä Hirsisessä unelmassa ollut hieman vilakammat kelit - tosin eilen oli kohtuullisen lämmintä taas.



Viime syksynä istuttamani sipulit ovat osittain tuottaneet "satoa"


No, toiset sipulit, joita kaivoin tuohon kukkalaatikkoon, eivät ole kyllä ainakaan toistaiseksi nousseet....olen luopunut jo toivosta niiden suhteen. Samoin penkistä oli kuollut yksi ruusupuu, varmaankin talvi oli liian vähäluminen ja se kärsi kylmästä.


Kävinkin pojan kanssa sitten Multasormessa, alias agrimarketissa shoppailemassa....Nyt pihasta löytyy kaikkea tällaista
 Ja huom, taustalla oleva peräkärry! Saatiin anopilta "ennakkoperintönä" hänen peräkärrynsä, sillä optiolla että lainataan sitä hälle tarpeen vaatiessa :) Ihan hyvä kyllä olla nyt oma kärry, kun tuota remppaa aletaan aloittalemaan. Mutta siitä lisää postauksen lopussa.

 Kävimpä kaivelemassa talomme takana olevaa rinnettä. Se on nähtävästi ollut noin 1930-luvulta asti "kaatopaikkana". Ei sillä, että siellä olisi ihan hirveästi kaikkea roskaa, mutta esimerkiksi vanhoja, käsinpuhallettuja lasipulloja ja kaikenlaisiä peltitölkkejä ja sankoja sieltä löytyy.
Osa on jo hautautunut maan alle, tällaisen löysin puoliksi maan sisältä :D Vanha emalipata sai uuden elämän.
Eipä olisi menneet polveet arvanneet, että heidän metsään viskaamansa rikkinäinen emalipata tulisi olemaan paraatipaikalla talon edessä!!! :)
Joku pari viikkoa sitten kukkapenkki näytti tuolta, mutta nyt siinä on aika paljo enemmän jo "eloa". Onneksi! Raparperitkin onvat nousseet tosi hienosti. Keitin muutaman litran niistä mehua, tein kattilallisen kiisseliä ja 3 piirakkaa, vai oisko ollut neljä. Sitten loppui meiltä into raparperin syöntiin, ja pistin taas paikallisen kirppispalstan seinälle ilmoituksen, että saapi hakea. "Tienattiin" muutama kahvipaketti sekä omenapiirakkaa :) Ja raparperittömät saivat raparperia! :)
 Nyt kesän alussa olen alkanut taas liikkua aktiivisesti. Oon niin kesäihminen, talvella ei oiekasti kiinnosta paljoakaan olla pihalla, korkeintaan luisteluun tai ehkä hiihtoon mut saa houkuteltua joskus. Nyt olen mm. pelannut frisbeegolfia, jalkkista ja uinut. 

Tässä ollaan Likkojen lenkillä Tampereella! 











Saatiin pihakalusteetkin laitettua. Paviljongista oli hävinneet kokoamisohjeet, onneksi mies on aika hyvällä hahmotuskyvyllä varustettu...!

 


 Sitten sarjassamme "Ei mennyt ihan niinkuin Strömssöössä", mun askartelut. Töistä kaksi hajonnutta pyykinkuivaustelinettä, auton sprayjausmaali ja elämänlankaa (siis tuo kukka) :D Ei se nyt ihan näytä semmoselta sisustuslehden jutulta, MUTTA oottakaa kun tuo elämänlanka kasvaa!!! :) Ehkä kaks viikkoa niin näyttää jo hienommalta!




 Ja tohon tulee se joku pensas/kasveja, joita siihen aina tulee...tänä vuonna laitoin kaukaa viisaana ton aidan vähän kauemmaksi, viime kesänä se oli aika mitäänsanomattoman näköinen, koska se jäi kokonaan noiden kasvien peittoon :D

Mutta tällaisia täällä, ollaan myöskin käyty Vierumäellä polttareissa kiipeilemässä Flowparkissa, ja mä aloitan tänään kakkostyön! Olen siis edelleen henkilökohtaisena avustajana aamupäivät, ja nyt alan toisinaan siivota iltaisin liiketilaa. 

Remontista; nyt kesällä tehdään hirsikorjaukset, ja katsotaan mitä muuta. Tuo nyt ainakin. Katsotaan paljonko saa remonttilainaa....Meidän talojuttu menee varmaan kuluttajariitalautakuntaan, ei oikeuteen.

Sunday, April 27, 2014

Vileda-buzzausta!

Kevät - ehdottomasti parhain aika testata puhdistustuotteita, kuten Viledan Active scrub-hankaussientä, keraamisen lieden puhdistussientä ja power inoxia! Muutoinkin keväisin on sellainen olo, että tekee mieli siivota jokainen pimeä nurkka, jonne on syksyllä ja talvella säilönyt kaikenlaista pölyä keräämään....tekee mieli ottaa kirppispöytä, pestä verhot ja peitot ja tyynyt....

No, minä aloitin kuitenkin ensimmäisenä testaukseni Viledan keraamisen lieden puhdistussienestä/hankaussienestä. Aika tavalliselta se näytti, pakkaus kyllä näytti juuri sellaiselta tehokkaan puhdistustuotteen pakkaukselta. Tämä soveltuu keraamisen lieden lisäksi myöskin induktioliesille.
Tällainen palanut kohta oli kärventnyt jo aika hyvän aikaa keraamisella liedellämme...sitä, mitä tuo mahtaa olla, ei ole harmainta hajuakaan!



 Tässä vielä Vileda Active scrub-pakkauksesta kuva palaneen ruoan kera :D Tätä siis voi käyttää ilman mitään pesuaineita, en kyllä uskonut että se tehoaa...mutta, tässä tulos:



Muutama tehokas hankaus vedessä kostutetulla sienellä, ja tulos oli tämä...ei hullummin mielestäni. Annan tälle tuotteelle kyllä hyvän arvosanan, olin positiivisesti yllättynyt.

 
 Tässä sitten kuvat hankaussienistä, eli tuo vihreä soveltuu teflonille, ja tuo hankaussieni esimerkiksi grilleille ja metallipinnoille, jotka ovat kestäviä ja tarvitsevat kunnon kuurausta!



 Tässä on teflon-testini, eli lihapullilla/kermalla/perunalla poltettu teflonpannumme....


 Tuo napattiin käyttöön ja....


                           Tässä tulos, täysin ilman pesuaineita tämäkin. Ja kun pintaa pyyhkäisi, ei    jäänyt edes sormeen rasvaa. Tästä lähin meillä ei taida mennä paistinpannut enään tiskikoneeseen, kun pesu käy näin vaivattomasti.


  Sitten olisi mun kamala häpeäpilkku, hyvä että julkisesti kehtaan edes näyttää meidän UUNINLUUKKUA! No, ainakin tää siis kertoo että meillä kokataan ahkerasti....

Siis, edelliset asukkaat olivat jo saaneet uunin aivan karmivaan kuntoon, ja se oli puolihajallakin...Jos joku ehka muistaa mun maininneen, että heti muutettuamme kättelyssä tipahti uuninluukusta lasi!

No, en siis ole ihan hirveää vaivaa nähnyt tämän lasin pesun eteen, koska olen ajatellut, että uuni vetelee ihan viimeisiään kun kiertoilmakaan ei toimi....Joten lasi on siis tosi kaamea.
 Tuossa sitten hankaussieni, ja alempana lopputulos...JA HUOM; ilman mitään pesuaineita, tulos on noin hyvä! 

Nämä kuvat puhukoon puolestaan Viledan laadusta. Itselleni tämä oli tosi mielenkiintoinen kokeilu, ja pitkästä aikaa olin todella yllättynyt buzzaamani tuotteen laadusta. Odotukset olivat...noh, sillä tasolla, että nämä hankaussienet ovat varmaan ihan ok...Mutta kyllä yllätyin positiivisesti.

Kiitos Buzzador, ja kiitos Vileda! 
#buzzvileda #buzzador

Ps, jos haluat liittyä buzzadoriksi ja testata täysin ilmaiseksi tuotteita, liity tästä linkistä!  Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi (minun käyttäjänimi on anish).

Tuesday, April 15, 2014

Pääsiäistä Hirsisessä unelmassa

Oikein hyvin sopii kuvioon tätä remonttia ajatellen se asia, että meidän pääsiäiskoristeemme ovat hukassa :D Mutta kyllähän sitä kaikkea keksii. Pojan pehmolelupupu on päässyt koristuksiin, samoin kahvipannu ja kissapehmo. 
Ja tottakai suklaapupujakin, ja munia on ostettu. Elävät kukat vielä puuttuvat, näiden työkiireiden ja muun sosiaalisen elämän takia en ole ehtinyt tänä vuonna niin paneutua aiheeseen "pääsiäinen". 

Mutta tässä muutama kuvanen viime viikolta...ja eikös meillä ollut söpö noita Nokinenä? Hän kävi virpomassa ekaa kertaa elämässään, 4 paikkaa kävimme, ja tosi hienosti meni. Vakaa 3v poika oppi myös pitkän värssyn ulkoa ja lasketteli sen joka paikassa:
 

                         "Virvon, varvon tuoreeks terveeks,
                             tulevaks vuodeks
           

                        Vitsa sulle, palkka mulle,
                                   Annatko munan vai markan? "


Tosin pientä hilpeyttä virvottavissa aiheutti se, että poika ei osannut sanoa lukuisista yrityksistä huolimatta sanaa "vitsa", vaan se vääntyi muotoon "visva".... :D










 

Saturday, April 5, 2014

Krookukset= kevät!

31.03.2014!

Jihuu, se on siis kevät! Aika aikaisessa verrattuna viime vuoteen - muistaakseni laitoin tänne blogiin vanhoista Herra Karhun istuttamista krookuksista kuvan joskus huhtikuun puolen välin jälkeen?

Täällä elämä on soljunut rauhallisesti eteenpäin. Olen ollut kohta kuukauden henkilökohtaisena avustajana, ja viihtynyt tosi hyvin töissä. Poika on tottunut siihen, että on pääsääntöisesti aamupäivät hoidossa, ja haen hänet sitten lounaan jälkeen, ennen päiväunia kotiin :)

Olemme vaan ehtineet tietysti kerhoilla aika vähän, sen melkeinpä laski meille harrastukseksi ennen. Nyt meillä on enään muskari keskiviikkoisin, ja olemme aloittaneet uuden kerhon, MLL:n puuhakerhon, ja on tiistai-iltaisin. Ja on sitä yritetty tavata kavereita puistossa, nyt on ollut niin ihanat ilmat kyllä, ettei sisällä viitsi ollakaan.

Edelliset asukkaat lähettivät meille viime viikolla oman asiantuntijansa katsomaan paikkoja ja ottamaan kuvia. Noin kaksi päivää tästä he vastasivat meille, etteivät mielestään ole velvollisia korvaamaan mitään. Asia siis etenee nyt sillä mallilla, että he eivät mielestään ole tehneet mitään väärää.

Tunnelma on kuitenkin ihan hyvä. Olen toki väsynyt edelleen tähän remontin keskellä elämiseen, mutta sentään tuntuu että jotakin toivoa on olemassa, että jonain päivänä tämä asia ratkeaa ja saamme oikeutta. Ja että pääsemme rakentamaan yläkertaa ja vuotavaa eteistä uusiksi. 

Sunday, March 16, 2014

Seuraava vaihe home-casen suhteen

Olemme päässeet nyt siihen vaiheeseen, että edellisille asukkaille on lähtenyt yksilöitynä vaateemme. Se sisältää siis myös summan, jota heiltä odotamme. En nyt vielä tässä paljasta summaa, mutta se ei ole suurimmasta päästä, muttei myös ihan pikkurahakaan. Jännityksellä odotamme  vastausta. Myös vastuuvakuutuksemme Pohjolalla on nyt astunut voimaan, eli asianajajan palkkio tästä eteenpäin menee vakuutuksestamme....Onneksi...Alkaa olemaan jo huolestuttava summa koossa.

Paha sanoa, että kuinka tässä käy. Yleisesti ottaenhan jos oikeuteen mennään, ei sieltä yleensä saada läheskään sitä, mitä on haettu. Toivon itse, että saisimme edes puolet summasta. Mielestäni hakemamme korvaus ei ole suurensuuri siihen haittaan ja vaivaan nähden, mikä tästä on seurannut. Hei haloo, olemme eläneet nyt kohta 8kk vain 1/2 pinta-alasta taloamme, koko hemmetin yläkerta on pois pelistä! :(

Pahinta kaikessa oli kyllä alun epätietoisuus, ja pelko omasta terveydestä...ja vielä enemmän pelkäsin poikani puolesta. Oli mukava kuulla, että meillä on hermostomyrkyksi luokiteltua hometta, joka saattaa aiheuttaa syöpää. Tunne oli musertava.

Mutta, nyt kohti kevättä toiveikkaana. Meikäläinenkin aloitti osa-aikatyöt, ja olen viihtynyt paikassa todella loistavasti! Lisätuntejakin ehkä on vielä luvassa (ja toivon mukaan on luvassa!). Valitettavasti nyt minulla on juuri 3h alle sen viikkotuntimäärän, joka kerryttäisi niin sanottuja liiton viikkoja. Mutta eiköhän tässä jotakin keksi.

Hyvää kevättä kaikille! :)  ...huolimatta tästä pikku takatalvesta, pian se keli taas lämpenee :)

 

Wednesday, February 19, 2014

Se joulu...

Päivät vaan kuluvat, enkä pääse yhtään eteenpäin näissä menneiden muisteloissa! :) Mun piti siis tallentaa muistiin meidän joulusta muutama sananen, ja kuva tietenkin. Mutta, nyt on taas oltu kerhoissa, Helmihulinoissa, luistelemassa, MLL:n riehassa...niin missä vaiheessa sitä joutaa kirjoittelemaan? :D


Mutta, tässä tulee. Eli joulu 2013 meni omassa kodissa. Olemme isovanhemmille (eli omille vanhemmillemme) sanoneetkin, että meille saa aina tulla jouluksi, mutta itse emme lähde mihinkään jouluaattona, koska tykkäämme viettää joulun omassa kodissa. Anoppini otti neuvosta vaarin, ja tuli meille täksi jouluksi :) Oli tosi mukavaa saada vieraita, hän saapui aatto-aamuna, ja suoraan riisipuuro/sekametelisoppapöytään :)

 Meillä ei tänä vuonna ollutkaan isoa joulukuusta, johtuen siitä kun tuo yläkerta o tosiaan pois pelistä, eikä alhaalla ole siksi liiemmilti tilaa. Meillä oli vaan pieni kuusi, muovinen, jonka aattona koristelimme suklaapukeilla ja muilla koristeilla




mmmm...Kotikaljaa.....


Erilaisia jouluherkkuja:


 
Joulupukki matkaan jo käy.... :)







Poika oli ilmeisesti ollut kiltti, aikamoinen lahjaröykkiö... 



Uusivuosi oltiin sitten ihan kotosalla, saunottiin ja katsottiin telkkarista konserttia, ja raketteja ulkona. Omia raketteja ei ammuttu nyt ollenkaan. Ennen uuden vuoden vaihtumista kerittiin muuten käymään pienellä risteilylläkin, Viking Amorellalla






Reissu oli pojalle toka, edellinen oli 5,5kk:n iässä minun ja mummonsa kanssa Silja Europalla...Se reissu meni hyvin, paitsi ikimuistoinen kotimatka, kun joku ***pää tömäytti meidän perään pakulla. Lunastukseen meni mun auto, onneks ei pahempaa sattunut....


Tällä kertaa kuitenkin matka meni kokonaisuudessaan tosi mukavasti :) Onhan nuo risteilyt lasten kanssa ja ehdoilla vähän erilaisia kuin aikuisten bileristeilyt. Mut kyllä mulla oli tosi mukavaa - puhumattakaan pojasta. Tosin ekaa kertaa elämässäni kärsin matkapahoinvoinnista avomerellä, onneksi sitä ei kestänyt kun pari tuntia suuntaansa....

Noniin, mutta tätä postausta on nyt väännetty kolmisen päivää, kun aina tulee jotain keskeyttämään :D Jospa siis lopettelisin nyt tähän, palataan ensi päivityksessä "nykyaikaan", ja katsotaan onko jo jotain uutta talon suhteen tapahtnut.