Tuesday, November 6, 2012

Vettä kellarissa

Otsikon mukaisesti yllätyimme "iloisesti" eilen huomatessamme kylmäkellarissa vettä. Ensimmäinen kunnon vastoinkäyminen siis koettu.


Ensinnä sana tuosta kellarista, eli se on talon alla, ja se on ns.perunakellari, jossa ei ole mitään muuta kun pari tyhjää hyllykköä. Minkäänlaista ikkunaa siellä ei ole, eikä tuuletusta. Lattiassa on musta muoviputki, sitä vedenpinnan alle taivuttamalla ei kuitenkaan ainakaan saatu menemään vettä ulospäin....Kosteudet sieltä mitattiin kuntotarkastuksessa, eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Talon entinen omistaja ei (ylläri-ylläri) maininnut tästä ongelmasta mitään.


No, eilen illalla lattialta kuitenkin löytyi noin 4-5cm kerros vettä. Ensin tutkittiin ettei kyse ole mistään putkesta joka vuotaisi. Ei ollut. Huomattiin sitten, että siellä on vesi noussut aiemminkin, jopa noin 20cm korkeudelle. Mietittiin sitten että mitä hittoa sitä tekisi, no, netin ihmeellisestä maailmasta selvisi ongelman olevan yleinen tämän tyylisissä kellareissa, ja etenkin keväällä ja syksyllä. Nythän ainakin tällä seudulla satoi vettä aika paljon, ja myöskin tuli lunta joka suli pois. Siinä ongelman aiheuttaja.


Järkeilimme, että jos ja kun vesi on noussut aiemminkin, eikä silti ole aiheuttanut vaurioita, niin tilanne ei liene kovin krittinen. Tänään pumpattiin vesi pois, hieman jäi lattialle mutta pahimmat ovat poissa.


Lisäksi meille selvisi mukava juttu. Entinen omistaja kertoi kunnalliseen viemäriin liittymisen olevan edessä 2016, no, selvisi että hän on saanut jo kaksi selvityspyyntöä miksei ole liittynyt viemäriin! Meillä on siis ensi kesänä edessä noin 3-4t paukku ja kaivuutyöt, pikkuisen korpeaa. Enpä tiedä pitäisikö alkaa vaatimaan jotain hyvitystä asiasta, toisaalta se tietysti olisi ollut edessä, mutta onhan tuo nyt aika sikamaista valehtelua. Soiteltuani virastot läpi kuulin, että tämä ex-omistaja oli sinne soitellut saatuaan edellisen selvityspyynnön (kaupan jo toteuduttua!!!) ja väittäneen käsittäneensä viemäröinnin olevan 2016....


No, pitää miettiä miten edetään. Vähän v-mäiset fiilingithän tässä nyt on, mutta toisaalta kaikki on kuitenkin ihan hyvin. Kumpikaan näistä jutuista ei ole maata (tai taloa) kaatava asia.


Sisustukset ja muut etenevät aika hitaanlaisesti, säilytystilaa vaatteille kaivataan (lukekaa:kaiPAAN) kipeästi. Onneksi kuitenkin alkaa olla jo taulua seinällä ja tavaraa siellä missä kuuluukin. Keittiö lienee ainut "valmis" tällä hetkellä. Meillä oli anoppi viikon verran tuossa kylässä, ja viime lauantai vietettiin halloweenkemuissa. Postauksen ainut kuva saakin olla mun lauantainen lookkini :)

2 comments:

  1. Välillä pientä takapakkia ja aina saa huomata kuinka ihmiset kaupanteon hetkellä "unohtavat" mainita jostain asiasta. No, onneksi ei mitään katastrofaalisempaa.

    ReplyDelete
  2. Jep, ainakaan VIELÄ... :D No, leuka rohkeesti pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä:D

    ReplyDelete