Thursday, July 11, 2013

Tontin siistimistä yms

Kuten joskus aiemmin sanoin, niin tontillamme on ollut aika paljon kaikenlaista rojua. Osa on ollut edellisten asukkaiden, osa varmaan edellisen-edellisen-edellisten. Tämä lienee kyllä aika normaalia vanhoissa taloissa,  jotka käsittävät myös ulkorakennuksia. 

Meillä kyllä valitettavasti tavaraa on myös tungettu täyteen vanha ulkohuussi (laattoja, sementtisäkkiä yms tällaista), vanha maakellari (josta laitoin kuviakin taannoin), ja lisäksi kylmä varasto puuliiterin ohessa oli täynnä kaikkea "shaibaa".

Tällä viikolla veimmekin nyt kaksi kuormaa peräkärryssä kaatopaikalle kaikkea turhaa, ja lisäksi olemme polttaneet ahkerasti ns. roskapuuta tynnyrissä. Pihan perälle kun on vanhaan hirsikehikkoon (jonkun vanhan rakennuksen jäänteet?) koottu kauheasti kaikkea lautaa, vanhaa ovea yms. 
Lisäksi innostuin raksimaan orapihlaja-aitaa, ajattelin että ihan sama koska sitä vähän harventelee, kun kuulema sitä ei saa tapettua vaikka tahtoisikin...Oksia sitten poltimme tnnyrissä, mutta vielä olisi komea pino polttamatta. Tosi julmia ne piikit kyllä, oikein kylmät väreet menee kun ajattelee niitä jalkapohjassa...

Hmmm, mitähän vielä? Mies puhkaisi puuliiterin/varaston seinän, siis niiden välissä oli lautaseinä. Nyt tila on yhtenäistä ja paljon järkevämmän oloinen. Toinen ovi olisi tarkoitus sulkea ja käyttää vaan yhtä ovea, jotta saamme sillekin seinälle pinottua puita (jotka ovat muuten kuivuneet melko hyvin auringossa!)

Elämä on nyt jokseenkin asettunut uomiinsa järkytyksen jälkeen. Odotellaan vaan edistystä asioihin. Saimme jo raportin vakuutusyhtiön tarkastajalta, laitan siitä lainauksia jossain vaiheessa. Siitä käy hyvin ilmi muutamia seikkoja, josta emme olisi voineet olla tietoisia, ja jotka ainakin kuntotarkastajan olisi tullut huomata.

Tässä nyt taas muutamia kuvasia viime päiviltä


Roni ja raparperien kakkossato :) Laitoin taas ilmoituksen eräälle palstalle, että kahvipakettia vastaan saa hakea, ja yksi henkilö jo kävikin hakemassa taas meiltä mehuaineksia :) 

 
 Mun myöhästynyt synttärikakku :) Täytin oikeasti jo viime kuussa vuosia, mutta ei paljoa ollut fiiliksiä juhlia. Eipä me nytkään kummoisesti juhlittu, kahviteltiin ulkona porukalla. Mutta kakku oli hyvää, äitini leipoi sen.


 Kuulema edellisen asukkaan äitienpäiväruusu, jonka hän istutti. 16 nuppua laskin.
                            Jotain mystisiä rehuja monivuotisten penkistä

Tuon alemman istutin ihan omin kätösin viime syksynä, mutta valitettavasti sade hakkasi poikki kaksi sen kaveria. Pitää tukea ensi vuonna. Jos täällä vielä asutaan :(

 Nyt siis kisuistamme on tullut ulkoilevia, jotta niidenkään ei tarvitse olla home-talossa 24/7. Pojat ovatkin pysyneet tontilla mukavasti ainakin toistaiseksi. Valkoinen eli Axl on ulkoillut nyt noin 3 viikkoa ja Enska päälle viikon.


                              "Jo näkyy silmät ja suu, se ei voi olla kukaan muu,                         sillä siellä se Enska on!"
 

1 comment:

  1. Totta,en tiedä yhtään vanhempaa hirsitaloa jonka piharakennukset (kuin myös itse rakennus tai paremminkin sen ullakkotilat) eivät olisi täynnä kaikkea vuosikymmenten aikana kertynyttä roinaa. Tulee uskomaton määrä lisää tilaa kun sen kaiken raivaa pois ankaralla kädellä.

    ReplyDelete